Loin tämän blogin silloin aikoinaan siksi että saisin kertoa rehellisesti ajatuksistani tietäen, ettei täällä ole kukaan tuttu stalkkaamassa.
Sitten elämä meni jokseenkin hyvissä merkeissä niin ettei tunteita tarvinnut juurikaan salailla.
Nyt voisin taas kirjoittaa tänne sen mitä en ääneen uskalla sanoa.

Oisko hyvänä tilannekatsauksena se, että erosin tuosta miehestäni kyllä.
Jatkoin heti suhteellisen kiihkeätä suhdetta erääseen aivan jumalaiseen ilmestykseen. Se mies oli täydellinen fyysisesti. Aivan täydellinen. Siis emme koskaan päässeet "loppuun asti", mutta koko hänen olemuksensa sai minut sekaisin.
Henkisesti meillä ei ollut mitään annettavaa toisillemme.
Joten hain sen henkisen iloni muualta. Ja menetin tämän jumalaisen miehen.
En ole häntä juuri kaivannut. Paitsi eilen ja tänään. Sitä kuinka hän sai minut polvilleen eteensä vain pikkuisen koskettamalla niskaani.
Olin märkä jo yhdestä katseesta.
Ja olen vieläkin jokaisesta muistosta.

Näin häntä eräänä päivänä ohi mennen. Kun hän nosti kättään, en voinut olla ajattelematta että tuo käsi on ollut minun pillussani. Ja taas kouraisi mahasta.

Nyt olen kuitenkin ihastunut erääseen toiseen mieheen.
En uskalla harrastaa hänen kanssaan seksiä.
Hän on elänyt hyvinkin, siis hyvinkin vilkasta seuraelämää seksin saralla. Koen itseni niin huonoksi, etten uskalla olla hänen kanssaan.
Viimeksi itse olen nainut noin puoli vuotta sitten. Hyvää seksiä en ole saanut yli vuoteen.

Vaikka on selkeätä, että tuo mies pitää minusta oikeasti. Ja etten minä tietenkään siten ole sama kuin joku baarin jälkeinen pano.
Mutta silti en voi lakata ajattelemasta sitä kuinka surkea minä olen sängyssä. (en ajatellut koskaan noin sen jumalaisen miehen kanssa)

Mutta tuon miehen kanssa voisin oikeasti halutakin elämän. Se olisi mahdollista, jopa suhteellisen viisaskin ajatus että me eläisimme yhdessä.

Miksi minun täytyy pitää itseäni niin rumana?